Miesten Kakkosen runkosarja saa arvoisensa päätöksen, kun sarjakärki EPS saa vieraakseen sarjassa viidentenä, ja viimeisissä Ykkösen karsintapaikoissa kiinni olevan TamU:n Tampereelta.

 

Espoon Palloseura on ollut tämän kauden sensaatio
jalkapallon miesten Kakkosen eli Suomen kolmanneksi korkeimman sarjatason
B-lohkossa. Viime kaudella vasta viimeisessä ottelussa ylipäätään sarjassa
säilymisensä varmistanut EPS ei kuulunut tälläkään kaudella millään tavalla
lohkon ennakkosuosikkeihin.

Uuden päävalmentajan Tiago Santosin komennossa kausi starttasi huhtikuussa hieman yskähdellen koska vierasottelut tuottivat alussa EPSlle vaikeuksia. Kotipelit Espoonlahden urheilupuistossa sen sijaan sujuivat alusta saakka erinomaisesti.

Kevään ja alkukesän aikana EPSn joukkue kuitenkin hitsautui
entistä tiiviimmin yhteen ja peliesitykset paranivat kierros kierrokselta.
Käänteentekevänä voidaan pitää 23. heinäkuuta Kauniaisissa GrIFKsta otettua 5-2
vierasvoittoa joka oli vasta koko kauden ensimmäinen muualla kuin kotikentällä.

Tuon ottelun jälkeen EPSn tie on edennyt kuin
Disney-elokuvissa. Joukkue on nyt voittanut käsittämättömät 10 sarjapeliä
putkeen joista puolet kotona ja puolet vieraissa. Sijoitus lohkossa on noussut
kierros kierrokselta ja nyt ennen viimeistä sarjapeliä EPS on lohkokärjessä ja
varmistanut jo vähintäänkin lohkon kakkossijan.

Pelaajista kaudella isoon rooliin on noussut mm. “Kakkosen Haalandiksikin” nimetty jo 10 maalia viimeistellyt kärkipelaaja Ville Kiiski. Häntä hyvin jo 9 osumallaan on tukenut laitapelaaja Ayuub Ahmed-Nur. Keskikentän pelintekijänä on kunnostautunut ennen kaikkea Laith Azar apunaan kovaluiset Mourad Amehri, Yusuke Sasabe ja Valter Salavuo. Puolustuslinjan kokoonpano on hieman elänyt kierroksesta toiseen mutta jämäkkää johtajuutta on tarjonnut mm. joukkueen kapteeni Arttu Aho.

 

Ville Kiiski, tuttuun tyylin…
(Kuva; @merkkari_)

Ylipäätään puolustuspään tekemistä voidaan pitää EPSn isona
voimavarana koko kauden aikana sillä 21 pelatussa ottelussa EPS on päästänyt
vain 18 maalia joka on selvästi vähiten koko lohkossa. Viiteen viimeiseen
otteluun EPS ei ole hämmästyttävästi päästänyt maaliakaan. Maalivahteina
vastuuta ovat jakaneet erinomaisesti suoriutuneet Oskar Lyberopoulos ja Jimi
Ziprus.

Palloliiton sarjajärjestelmät uudistuvat tulevalle kaudelle
siten että nykyisen miesten Ykkösen ja Veikkausliigan väliin perustetaan
kokonaan uusi sarja joka on nimetty Ykkösliigaksi. Ensi kaudesta alkaen
Ykkösliiga tulee siis olemaan Suomen toiseksi korkein sarjataso. Ykkönen on
jatkossa kolmanneksi korkein sarjataso mutta verrattuna nykyiseen kolmen lohkon
ja peräti 36 joukkueen Kakkoseen “uusi Ykkönen” tulee olemaan
kokonaisuutena huomattavasti tiiviimpi ja kovatasoisempi sillä sarjaan pääsee
mukaan vain 12 joukkuetta.

 

 

 

EPS on jo varmistanut sen että lohkojen lopullisista
sijoituksista riippuen se pääsee vähintäänkin pelaamaan Ykkösen sarjapaikasta.
Sijoittumalla toiseksi parhaaksi lohkokakkoseksi EPS saisi Ykkösen paikan
suoraan joutumatta enää pelaamaan karsintapelejä. Parhaana lohkokakkosena tai
lohkovoittajana EPS saisi suoran Ykkösen paikan sekä sen lisäksi huikeana
lisäbonuksena mahdollisuuden pelata itselleen vielä paikan jopa uudesta
Ykkösliigasta.

EPSn sarjajohto lohkossa toisena olevaan FC Jazziin on kolme
pistettä. Näin ollen tasapelikin (1 piste) riittää varmuudella EPSlle
lohkovoittoon, sekä tietysti voitto (3 pistettä). Mikäli EPS häviää TamUlle
lohkovoitto voi siltikin vielä tulla Espooseen jos Jazz ei saa lauantaina
voittoa omasta samaan aikaan pelattavasta ottelustaan GrIFKta vastaan.
Vaihtoehtoja on siis monia ja lähes kaikki Espoolaisittain erittäin
positiivisia.

Viimeisen kierroksen vastustaja TamU kuului kauteen
lähdettäessä nousua tavoitteleviin kandidaatteihin mutta on juuri tällä
hetkellä vasta viidentenä. TamUlle riittäisi vitossijan varmistamiseen ja
Ykkösen karsintoihin pääsemiseen yksikin piste joten tasuri hyödyttäisi
molempia joukkueita. Sopuisaa pelailua tuskin tullaan silti Espoonlahdessa
näkemään.

Heinäkuussa TamUlle Tampereella kärsitty kirvelevä 2-0
tappio on yksi EPSn harvoja koko sarjakaudella ja sitä lähdetään nyt hyvittämään.
Lisäksi Espoonlahden kotitaika on ollut huikea, 10 kotiottelusta 9 on päättynyt
toistaiseksi EPSn voittoon ja vain yksi, Atlantis-ottelu kesäkuussa on
päättynyt lisäksi tasapeliin. Näin ollen EPS on lohkon ainoana joukkueena
pelannut kauden toistaiseksi ilman kotitappioita.

EPS-TamU, suurien panosten ja suurien tunteiden peli jossa pöydällä valtavat panokset ensi kauden sarjapaikkojen osalta.

Ottelu käynnistyy Espoonlahden Urheilupuistossa lauantaina 7.10. klo 14 ja portit aukeavat klo 13. Sisäänpääsy 5e. Urheilupuistossa ravitsemustarjonnasta vastaavat EPSn tapahtumabuffet sekä Hodarikeisari ja täysi-ikäisille myynnissä on myös Espoon Oma Panimon tuotteita.

 

Nyt kaikki mukaan kannattamaan Espoonlahden punaiset historialliseen voittoon!
(Kuva; @merkkari_)

Paikalla tuttuun tyyliin Espoon Oma Panimo, Hodari Keisari sekä luonnollisesti Cafe Tekis, Epsin oma fanimyynti ja buffet.

Ottelu striimataan selostettuna Spiideo- palvelun kautta. Selostajana Teppo Laaksonen. Lähetys alkaa klo 13:45.

 

 

 

 

 

MATKASSA MUKANA: