Porin matkalta yksi vieraspiste ja
EPS jatkaa sarjakakkosena.

Kauden toinen vierasottelu päästiin pelaamaan lähes juhlallisissa tunnelmissa kun punapaidat pääsivät korkkaamaan Porin Stadionin kesäkauden. Pelin kannalta ikävä seikka oli, että itse stadionin nurmi ei ollut juhlavassa kunnossa. Paikoittain vihertävä hiekkakenttä aiheutti omat haasteensa molemmille joukkueille.

Ottelu alkoi selkeästi kenttätapahtumia katsoen vierailijoiden hallinnalla kun Takeru Nakada ja Junnosuke Watanabe pääsivät kokeilemaan molemmat kahdesti laukaustaan onnistumatta. Tämän jälkeen ottelu hieman tasoittui ja kotijoukkue sai luotua viiden peräkkäisen kulmapotkun turvin painetta espoolaisten maalille ja maalivahti Heikki Louhivaara joutui venymään todelliseen huipputorjuntaan. Muutama minuutti tästä porilaishyökkääjä Christian Harjanne pääsi pitkän syötön päätteeksi avaamaan jalkansa ampuen tolppaan, mutta Louhivaaran kokeneen silmän turvin ei kotijoukkueelle siunaantunut tästä turhaa kulmapotkua. Ensimmäisen puoliajan loppuun nähtiin myös pienimuotoinen välikohtaus kun vahvan ottelun pelannutta puolustaja Rasmus Sipiä rikottiin, joka kaatuessaan kenkäisi tahattomasti vastustajan pelaajaa päähän. Tilanteesta keltainen kortti Sipille. Puoliajalle siirryttiin 0-0 tasatilanteessa.

Toinen puoliaika alkoi punanuttujen kannalta murheellisesti kun ennätyksellinen vajaan 450 minuutin pituinen nollapeliputki tuli päätökseen ottelun 51. minuutilla FC Jazzin brasilaishyökkääjä Firminon onnistuessa maalinteossa matalan keskityksen päätteeksi. Tästä lannistumatta Espoon punaiset jatkoi omaa määrätietoista pelaamistaan, joka lopulta palkittiin 68. minuutilla kulmapotkun päätteeksi Arttu Ahon osuessa maalipuiden väliin ja tasoittaen ottelun. Vierasjoukkueelle tarjoutui vielä mahdollisuus ottaa peli selkeämmin omakseen kun toisessa päässä maalinteossa onnistunut Firmino hölmöili kahden keltaisen kortin turvin itsensä suunniteltua aikaisemmin suihkun puolelle. Tämän jälkeen pitkiä palloja viljelleet espoolaiset eivät päässeet vaihdosta sisään tulleen Jani-Petteri Massisen muulinpotkuja lähemmäksi maalintekoa. Ottelun loppulukemiksi jäi 1-1 ja molemmat joukkueet jatkavat kauttaan voittamattomina.

Pistettäkin positiivisempi uutinen oli EPS:n oman pojan Jere Ahopellon paluu kentille viime kauden loukkaantumisen jälkeen. Aiemmin tällä viikolla peliluvan saanut pyssy vaihdettiin kentälle 63. minuutilla ja oli iloinen ensimmäisistä minuuteistaan pitkän loukkaantumisen jälkeen.

”Hyvä fiilis päästä taas kehiin noin 10 kuukauden jälkeen. Paljon on tietysti vielä tehtävää, että luottaa taas täysin polveensa, mutta koko ajan pienin askelin eteenpäin!”

22.5.2022 EPS Edustus viestintä

Matkassa mukana